Peter Forsberg

By admin on Thursday, May 21, 2015
Filled Under: Jääkiekko

Suomalaisille nimi Peter Forsberg ei välttämättä tuo mieleen erityisen positiivisia muistoja tai ajatuksia. Mutta tästä huolimatta me kaikki voimme myöntää, että kyseessä on yksi parhaista modernin ajan jääkiekkoilijoista. Hänen 19-vuotiseen uraansa mahtuu hetkiä ja saavutuksia, joista monet tämän päivän parhaat kiekkoilijat voivat vain uneksia.

Forsberg edusti NHL-uransa aikana neljää NHL seuraa, mutta hänen parhaat vuodet osuivat aikaan, jolloin hän edusti Colorado Avalanchea, voittaen kaksi Stanley Cup -mestaruutta (1996 & 2001) yhdessä vaarallisen tutkaparinsa Joe Sakicin kanssa. Erinomaisen pelinäkemyksen, fysiikan ja tekniikan avulla Forsberg sai muut pelaajat ympärillään entistä paremmaksi, ollen siis kirjaimellisesti joukkueen linkki. Häntä pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista kahden suunnan pelaajista.

Kahden Stanley Cup -pytyn lisäksi Forsberg voitti Tre Kronorin riveissä käsittämättömät yhdeksän arvokisamitalia, joista peräti neljä on kultaista ja viisi hopeaa. Henkilökohtaisesti Forsberg voitti myös lukuisia palkintoja. Esimerkiksi kaikkien aikojen ’syöttöjä per peli’ -tilastoissa Forsberg löytyy viidentenä sellaisten nimien kuten Gretzky, Lemieux, Orr ja Crosby kanssa. ’Pisteitä per peli’ -tilastoissa Forsberg on kunnioitettavasti sijalla 11.

Vuonna 2003 Forsberg voitti myös Art Ross Trophyn (pistepörssin voittaja) sekä Hart Memorial Trophyn (sarjan arvokkain pelaaja). Mutta ehkä tärkein ja osuvin tilastomerkintä on Forsbergin plus-miinus-tilasto, joka ei ollut ikinä negatiivinen. Tämä osoittaa, että ilmiömäisten yksilöllisten taitojen lisäksi Forsberg oli ennen kaikkea suuri joukkuepelaaja.